sunnuntai 28. elokuuta 2011

Liinun onnellinen viikonloppu

Liinu pääsi ensimmäistä kertaa mökillemme. Kolmen tunnin automatka sujui hienosti, pissit tulivat mallikelpoisesti kahdella tauolla. Perillä sai juosta vapaana ja ihalijoita riitti. Ratkiriemukasta!



 Välillä veteen ja sitten taas rantahiekalle. Siitä syntyy kurakasa Kerttula


"Mitä? Tuoko pitäisi noutaa?" (pari kertaa onnistui)


 "Nyt kyllä vien tämän piiloon, ettei enää tarvitse..."


"Apua, pääseekö täältä pois?" (ranta on hiekkaranta matalalta, mutta silti kivilaituri kiinnosti eniten)


Muutama veto koiraa, mutta ei Liinu kyllä mikään vesipeto ole...


Kokeiltiin pari kertaa ihan matalaa estettä ja oli mielettömän hauska hyppiä.


Liinu pyykkejä työstämässä reissun jälkeen, ovat pehmeitä nukkua.

perjantai 26. elokuuta 2011

Liinulta lähti kaksi hammasta

Tänään huomasimme, että kaksi pienen pientä ylähammasta puuttui eli Liinu vaihtaa hampaita. Voi voi, iso tyttö jo.

torstai 25. elokuuta 2011

Liinu aloitti koulun


Liinulla oli tänään ensimmäinen koulupäivä. Se kesti n. 40 min. ja oli kai aika raskas.Samalla luokalla oli velipoika ja mm. yksi bernhardilainen ja kultsi. Kotiläksyksi tuli katsekontaktin antaminen, luoksetulevuus (tervehtimisen odottaminen) ja perusasento. Kuten kuvista näkyy, koville otti. Liinu on ollut koko illan ihan uupunut. Koulu jatkuu jälleen ensi torstaina.

tiistai 23. elokuuta 2011

Liinuko pullukka?

Kävimme eilen rokotuksessa ja vähän muussakin kopeloinnissa eläinlääkärillä. Kyselimme lääkärin mielipidettä Liinun kasvusta ja hän totesi, että "Liinu on hänen makuunsa vähän pullukka". Olimme ehkä hieman hämmästyneen näköisiä, koska hän sitten paikkasi, että suht. ok. Ok?? Liinuhan on täydellinen!

Haluamme toisen mielipiteen emmekä enää käy tällä lääkärillä!

sunnuntai 14. elokuuta 2011

Liinu tapasi alkuperäisen perheensä

Liinu tapasi tänään Lilo-äitinsä, kaksi veljeään (Manu ja Ransu) perheineneen, kasvattajatätinsä ja kaksi kultsia. Lilo-äiti piti pentuja tiukassa kurissa edelleen. Meno pennuilla oli melkoista, erityisesti Ransu ja Liinu painivat kovasti yhdessä. Järveen meidän pikku prinsessa pulahti ensimmäistä kertaa veljiensä pienellä avustuksella.

Pikku tehtäviäkin kokeiltiin. Riistapukki oli yhtä ihmeellinen perheelle kuin Liinullekin. Se on tällä hetkellä autotallin nurkassa kuivamassa...

Lilo ja liinu






Näyttelyseisonnan harjoittelua



perjantai 12. elokuuta 2011

YKSIN KOTONA, VOL I

Eilen oli ensimmäinen pitkä yksinäinen päivä. Teljettiin tyttö yläkertaan, mutta kas: sekä ukin tullessa moikkaamaan puolilta päivin että Annan tullessa koulusta, Liinu oli alakerrassa. Pitihän hänen tarkistaa, jos siellä olisi joku... Tänään yritimme tilkitä yläkerran portin raot paremmin, katsotaan...
Liinu jää aina ulvomaan, kun lähdetään, mutta ei taida päivän aikana haukkua...ainakin toivomme niin. Pitänee joskus uskaltaa kysyä naapureilta.
Ulkona on tosiaan rauhallisempaa, kuten Antti arveli, mutta kyllä Liinu TODELLA pienistä väleistä vielä menee.

tiistai 9. elokuuta 2011

Mitä Liinu jo osaa?

Olemme harjoitelleet pallon noutamista. Ehkä meillä on vielä hieman harjoiteltavaa. Liinu ryntää pallon perään ja nappaa sen hienosti joo, mutta se tuonti hieman ontuu. Kuvassa pallo tarttui hampaisiin ja huuli törröttää, mutta neito vain istui äidistä juuri sen verran kaukana, ettei äiti saanut palloa. Periaatteella sinulle en kyllä tätä anna...

Liinu ja häntä ovat kasvaneet kovasti. Häntä on vielä kuin rotan häntä, ehkä se siitä kaunistuu. Liinu painaa jo yli 5 kg, alkaa tuntua käsissä, kun ylä- ja alakerran väliä sahataan.


Liinu oppi tänään heittämään ylävitosen Annan kanssa ja videoimme sen (4 sekuntia!) .  Liinu osaa myös antaa tassua tavallisesti ja painua maahan. Kieriminen on vielä hieman hakusessa.




tiistai 2. elokuuta 2011

LIINU EI OLE ENÄÄ VAUVA!

Liinu täyttää tänään 3 kk ja siirtyy pikkulapsivaiheeseen (3-6 kk). Meillä ei siis ole enää vauvaa, nyyh....

Tänään Liinu heräsi tyypillisesti 4.40 ja oli hätä! Äiti ja isi voivat aina aamutuimaan valita, mennäänkö takapihalle asioille vai siivotaanko muistot makkarin lattialta. Useimmiten on menty ulos ja sen jälkeen nukuttu vielä makeasti.

Ohessa Santun ottamia kuvia. Ehkä niistä vähän näkyy, miten turkki on alkanut tummua ja tulla punaruskeaksi. Korvakopalla Liinu on kyllä ollut ensimmäisten joukossa, niin ihanat ne ovat! Silmänympärykset ovat tällä hetkellä hassun vaaleat, samoin tassut.